Kuunokka

For God took a handful of blizzard snow, blew on it and created the horse.

Varsat ovat aina olleet musta ihan erityisen taianomaisia. Se alkutaival jossa jokainen askel on hirmuisen suuri seikkailu, se viattoman vilpitön asenne elämään - varsan kanssa arkea opetellessa myös ihminen pääsee saman aitouden ja leikkisän uteliaisuuden äärelle. Meidän kasvatustoiminta perustuukin sille rakkaudelle joka meillä on omiin rotuihimme ja hevosiimme, sekä intohimolle joka meillä on omiin tavoitteisiimme. Jokainen varsa on harkittu, tärkeä ja erityinen.

Mulla on shetlanninponikasvatukseen vankat juuret ja Gerardo taas tietää espanjalaishevosista enemmän ku mä voisin ikinä oppia. Haluamme kasvattaa hyvällä, kestävällä rakenteella varustettuja käyttöhevosia ja -poneja niin tavoitteelliseen kilpailuun kuin harrastuspuolellekin. Suvullisesti tavoitteena on luoda omia linjoja ja vaalia vanhoja. Me tavoitellaan kultaa ja kunniaa, mutta halutaan tehdä se suurella rakkaudella.

Kiinnostaako oma Kuunokkalainen? Järjestämme kasvattimyyntejä silloin tällöin, mutta aina on mahdollista saada tallista myös tilausvarsa yhdistellen omia hevosiamme tai käyttäen niitä ulkopuolisten kanssa. Toivottavaa on kasvattiemme rekisteröiminen virtuaaliseen ratsastajainliittoon. Puoliverikasvateilla käytämme etuliitettä Nox kun taas shetlanninponikasvateilla etuliite on Kuunokan. Kumpiakin on mahdollista saada myös ilman liitettä.

Shetlanninponikasvatit
01. Kuunokan Mai Tai s. 26.04.2019 ; Vuornan Mangomonster x Mooncloud's Tiki om. Fellbury Stud
02. Kuunokan Sweet Cherry Bullets s. 18.08.2019 ; Jesmona Black Bullets x Ecton Pink Caramelle om. Remfjell
03. Kuunokan Boo! s. 05.10.2019 ; Moons Tigger Too! x Husgård Pakwau om. Käpälämäen ponitalli
04. Kuunokan Dazzling & Devilish s. 19.10.2019 ; Glitter Leather Rebel x A.D. Dazzled om. Kuunokka
05. Kuunokan Twinkling Witch s. 30.10.2019 ; PP's Twinkletoes x Titania SAW om. Kuunokka
06. Minionmurder s. 19.02.2020 ; Mooncloud's Minionmania x Jeilin Bullets & Butterflies om. Ros Cirein
07. Bury Me In Pink s. 19.02.2020 ; Whistlingwick's Rumpelstiltskin x Ecton Pink Caramelle om. Kuunokka
08. Glittering Snow Crystal s. 15.05.2020 ; Glitter Leather Rebel x Husgård Pakwau om. Sherwood
09. Kuunokan Faeriequeen s. 19.05.2020 ; Mooncloud’s Severus Snoek x Titania SAW om. Scuderia Sierra
10. Bullet For My Boo s. 10.06.2020 ; Honeycrust Nut Butter x Jeilin Bullets & Butterflies om. Kuunokka
Puoliverikasvatit
01. Nox Lovecraft 24.04.2019 ; Actor of Love J&K x Narnia du Boux om. VRL-14365
02. Nox Huckleberry Finn 29.04.2019 ; Hoarfrost Hood x Pour Some Sugar On Me STC om. Mörsgård
03. Nox Astro Zombies 13.05.2019 ; World War Z x Samhain's Child 5594 om. Kuunokka
04. Nox Sugar Plum 20.08.2019 ; Valiant Lionlike x Pour Some Sugar On Me STC om. Kastanjeholm
05. Nox Once In A Faeriemoon 31.08.2019 ; Don Rostojev x Once in a Blue Moon om. Kuunokka
06. Nox Glitterdreamz 07.09.2019 ; Darcon F x All That Glimmerz VG om. Kontiokorpi
07. Nox Mordorbitch 09.02.2020 ; Brokeback Wundermordor x All That Glimmerz VG om. Rivia & Skellige
08. Nox Nectarine Neo 19.04.2020 ; Lachlan x Darth Gaga '63 om. Wreathvalley