Jeili

virtuaalitalli :: virtuaalihevonen

YHTEYS
tallia ylläpitää Serena, VRL-09334
serenavirtuaali@outlook.com

Jeilin Silinterisielu

ei meriittejä

NIMI Jeilin Silinterisielu
ROTU,SKP Suomenpienhevonen, ori
SYNTYMÄAIKA 01.02.2020 FI
REKISTERINUMERO 00
VÄRI, SÄKÄ Voikko, 143cm
KASVATTAJA Jeili
PAINOTUS (TASO) Koulu (ko he A - re 80cm)
OMISTAJA Serena (VRL-09334)

Tasokas, hyvä sukuinen ja ennenkaikkea komea Hattumaakari oli sellainen ori johon tutustuessani mun ei tarvinnut miettiä kovinkaan pitkään kenelle tammalle sitä haluaisin käyttää. Meidän Unnahan on myöskin tasokas, mutta todella hidassyttyinen ja tahmea, joten toiveissa oli saada kouluradoille hieman reaktiivisempi suorittaja.

Sitä saa mitä tilaa? No ei ihan.

Mä en ollut edes kotona kun Unna varsoi. Eipä ollut yllätys, että homma ei mennyt ihan kuin elokuvissa, olihan tällaisen elävän varsan leipomisessa jo lähtökohtaisesti ollut Unnan kanssa ongelmia. Lyhyesti sanottuna pihassa oli sinä yönä käynyt eläinlääkäri, poliisi ja ambulanssi, eikä nää kaikki tokikaan liittyneet varsomiseen, mutta ensiksi mainittu sai lopulta pienen voikon elon tielle. Oripoika tarvitsi toki kaikki mahdolliset hoidot selviytyäkseen ensimmäisistä päivistään. Unna ei halunnut hyväksyä varsaansa, joka lisäksi tarvitsi plasmaa, nesteytystä ja antibiootteja, toisin sanoen voikko löysi pian itsensä hevossairaalasta. Mä palasin kisareissusta parin päivän kuluttua ja siihen mennessä kriisin mittasuhteisiin paisunut perjantaiyö oli jo selätetty. Kotipuolessa asiat olivat mallillaan ja hevossairaalassa tapaamani oripienokainen vahvistunut eikä Unnakaan enää lopulta hevoseläimeksi luokittelemaansa eläinlasta vieroksunut. Ompahan sittemmin saanut syyttää hankalaa alkua voikon kanssa ilmenneistä ongelmista.

Oriin pelkoreaktiot ovat keulia pystyyn tai sännätä satasta karkuun, joskus molempia samaan aikaan.

Eipä syntynyt eleganttia, säihkyvää koulutähtöstä, ei. Syntyi Sipuli; arka, sulkeutunut ja arvaamaton ori. Jos Sipuli saisi päättää, eläisi se elämänsä ihmisen kanssa kaksin ja mieluiten suljetussa ikkunattomassa huoneessa. Sipulilla on monia pelkoja, mutta pahimmat niistä lienevät muut hevoset, linnut (tai no yleisesti kaikki lentävä) ja liikkuvat autot. Oriin pelkoreaktiot ovat keulia pystyyn tai sännätä satasta karkuun, joskus molempia samaan aikaan. Siispä vaikka Sipuli onkin niin ikään kiltti, ei se ihan jokaisen käteen sovi.

Sipulin käsittely tutussa ympäristössä on ihan kohtuullisen mutkatonta kun vain muistaa ennakoida siinä määrin kuin pystyy. Karsinassaan ori käyttäytyy mallikkaasti ja se on hyvin rauhallinen, ystävällinen hevonen - liiankin ystävällinen, sillä mitä ihmisiin tulee, tuntuu henkilökohtaisen tilan konsepti olevan Sipulille varsin vieras. Vaativuustaso kuitenkin nousee heti kun poistutaan karsinan, puhumattakaan tallin, suojista. Tuntiessaan epävarmuutta Sipuli lyö jarrut pohjaan. Hän ei liiku, hyvällä eikä pahalla. Toisaalta reaktion pelästymiseen ollessa aiemmin mainitunlainen, voi tilanne eskaloitua niin sanotusti nollasta sataan hyvinkin äkkiä ja käsissä olla voikko jolla ei ole ainoatakaan jalkaa kiinni maassa.

Sanomattakin selvää varmaan on, ettei Sipulin selkään kannata nousta ihan kenen tahansa. Vähintäänkin kannattaa omistaa sellaiset puoliammattimaisen rodeocowboyn taidot. Hyvin pitkälti samat lait pätevät Sipulin käsittelyyn selästä kuin maastakin ja se käyttäytyy samaan tapaan tuntiessaan epävarmuutta ja pelkoa. Varmuutta ja rauhallisuutta siis tarvitaan siltä ratsastajalta joka Sipulin selkään eksyy, eikä lujasta auktoriteetistakaan haittaa ole sen hyvinkin tehdessä oriin olon turvallisemmaksi.

Suku & jälkeläiset

Viisikon Hattumaakari
vkk 150cm, KTK-II
ii. Silinterivintiö KISS
vkk 152cm, KTK-II ERJ-I
iii. Verivana
m 146cm, YLA2
iie. Neliapila
rn 143cm, KTK-III Ch YLA2
ie. BT Myötätuuli
rt 160cm, VSN Ridden Ch SLA-I KRJ-I ERJ-II
KERJ-III VVJ-II YLA2
iei. AGH Tuulenpuuska
rt 162cm, KTK-III Ch SLA-I KRJ-I ERJ-I KERJ-I VVJ-I YLA2 VPA3 VSR-A
iee. Kotikylän Wilhelmiina
prt 159cm (kadonnut)
Koston Unenlahja
rt 151cm, KTK-III
ei. Kajon Mustasurma
m 156cm, KTK-II VIR MVA Ch SLA-I KRJ-I
eii. Vinkare
m 159cm, KTK-I VIR MVA Ch KRJ-I YLA2
eie. Kalliomaan Vilja
rt 154cm
ee. Koston Unelmaa
hprn 142cm, KTK-III KRJ-III
eei. Puukkojunkkari
prt 140cm, KTK-I VIR MVA Ch KRJ-I YLA2
eee. Unilintu
rt 145cm

Värigenetiikka Aa ee nZ.

Nopeus, ketteryys, kokoamiskyky.
Rohkeus, temperamentti, kuuliaisuus.

Sukua virtuaalimaailmassa 3 polvea.

Käytettävissä jalostukseen 12/2019 lähtien maksimissaan kahdelle sh-tammalle.

skp Varsannimi
värisäkä
s. 00.00.0000 emä Emännimi

Kilpailut & Valmennukset

Kilpailee kouluratsastuksessa
ks. ajankohtainen tilanne porrastetuissa VRL-rekisteristä.

Kouluratsastus tasolla 0/4
Esteratsastus ei kilpaile
Kenttäratsastus ei kilpaile
Valjakkoajo ei kilpaile

KTK ; ei vielä osallistunut 00/0000

SLA ; ei vielä osallistunut 00/0000

KRJ ; ei vielä osallistunut 00/0000

Näyttelyjaoksen näyttelyt Virtuaaliset show-näyttelyt VSR:n rotunäyttelyt
00.00.0000 kutsu - luokka - 0/0 00.00.0000 kutsu - luokka - 0/0 00.00.0000 kutsu - luokka - 0/0
VSR-CUP KRJ-CUP ERJ-CUP
00.00.0000 kutsu - luokka - 0/0 00.00.0000 kutsu - luokka - 0/0 00.00.0000 kutsu - luokka - 0/0
ERJ (sijoituksia 00kpl ; joista voittoja 00kpl)
00.00.0000 kutsu - luokka - 0/0 00.00.0000 kutsu - luokka - 0/0 00.00.0000 kutsu - luokka - 0/0 00.00.0000 kutsu - luokka - 0/0
Päiväkirjamerkintä (kirj. )

ulkoasun kuvitus © Petri Damstén (CC BY-NC-SA 2.0)
hevosen kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan