Jeili

• Etusivu
• Tallista
• Asukkaat
• Kasvatus

virtuaalitalli :: virtuaalihevonen

YHTEYS
tallia ylläpitää Serena, VRL-09334
serenavirtuaali@outlook.com

Estevalmennus, © Serena

Mikä olikaan parempi päivä estevalmennukselle kuin kolea, räntää tihkuva marraskuun kymmenes? No ei vaan päivähän se on missä muutkin kun on katto pään päällä. Tässä tapauksessa se katto oli Vihtavuon ratsastuskeskuksen maneesin kaareva kupu jonka alle olimme pojat - Peetterin ja Niiskun - kärränneet tasan kello kymmenen reikä-reikä.

Alkulämpöjen jälkeen (minä lompsottelin rennosti Peetterillä ja seurasin huvittuneena kun Vilja ja Niisku rynnistivät pierupukkilaukkaa maneesin toisessa päädyssä) Irina komensi meidät vuoron perään nostamaan laukka pitkän sivun lopusta ja kaartamaan vastakkaiselta sivulta pääty-ympyrällä olevalle esteelle. Molemmat ratsumme ovat sitä lajia joilla sitä intoa esteradalla tahtoo löytyä liiankin kanssa, joten harjoituksen tarkoituksena oli maltillinen ja hallittu lähestyminen erilaisilla askelpituuksilla.

Peetter lönkytteli esteelle yllättävän lunkisti ja sovitti askeleensa halutulla tavalla sen suuremmitta draamoitta, mutta Niiskulla oli imua esteelle ihan liiankin kanssa ja "hallittu" ei ensimmäisillä kierroksilla ollut sana jota käyttäisin sen ja Viljan suorituksia kuvaamaan. Mä pystyin näkemään ihan Peetterin selkään asti hikikarpalot Viljan naamalla kun se yritti saada kiihdyttelevää ponia aisoihin ja lopulta kaksikko lopetti suht onnistuneeseen suoritukseen.

Lopuksi Irina kokosi meille vielä neljän esteen radan, ajatuksena edelleen hallita lähestymisten suoruutta ja varioida askelpituuksia. Peetterikin alkoi heräillä nyt kun kentällä oli useampiakin esteitä, mutta parin ensimmäisen esteen ja kymmenien puolipidätteiden jälkeen se alkoi ymmärtää, ettei tässä nyt tarvinnut kaahata vaikka väljää olikin. Lähestymiset sen kanssa olisivat edelleen voineet olla puhtaampia ja muutamia esteitä hypättiin liian läheltä, mutta muuten Peetter tuntui olevan melko hyvin kuulolla ja ymmärrys molempiin suuntiin toimi.

Vilja ja Niisku puolestaan suorittivat ensimmäisen vedon sellaisessa kaaoksessa, että ratakin meni väärin (Irina oli ihan tietoisesti kyllä asettanut kaksi estettä niin liki, että yli-innokas Niisku ajautui väärälle reitille). Punanaamaisen Viljan suu kävi arvatenkin moninaisten verbaalisten uhkausten muodossa ja se ratsasti Niiskulla useammankin ympyrän, viimeinkin toivomansa tasaisen laukan löytäen, ja suunnaten uudelleen radalle. Sanottakoon, että Niiskun kanssa täysin hillityn, hallitun ja tyylipuhtaan radan saaminen lienee jopa mahdotonta ellei alla ole jokin pitkä ja raskas treeniputki, joten siihen nähden kaksikko suoriutui radasta ihan kohtuullisesti.

Vaihdoimme vielä viimeiselle kierrokselle ratsuja - siis ihan melkeimpä vaan siitä syystä, että turhautumisesta puhiseva Viljakin saisi valmennukselle positiivisen lopetuksen (mie en sitä vissiin tarvinnu lol?). Sanotaan näin, että sille on syynsä, miksi päättäväisempi ja täräkämpi lappalainen ratsastaa meidän taloudessa näitä villipetoja, vaikka ei Niisku nyt missään tapauksessa sellainen ole, ylienerginen vain. Irinan siunauksella otin sitten Niiskusta tälle kiekalle kaiken irti ja vaikka tyyli näytti epäilemättä enemmän rodeolta kuin kunnialliselta rataestesuoritukselta, hoitelimme esteet noin nanosekunnilta tuntuvassa ajassa. Ja saatiimpahan Viljan kasvoille jonkinlainen hymykin tämän viimeistellessä valmennuksemme siistillä suorituksella Peetterin kanssa.

Päiväkirjamerkintä, © rebely

Taivaalta satoi vettä kaatamalla, kun tallin eteen ajoi auto perässään traileri. Autosta astui sateenvarjoa kantaen misery, jonka avuksi kiirehdin avaamaan trailerin takaosaa. Kaksi erikorkuista punaruunikkoa takapäätä tervehtivät meitä häntien huiskautuksella. Oikealla puolella Rollo kiirehti jo pois trailerista, kun taas vasemmalla oleva Eppu odotteli kärsivällisesti poispääsyään. Saatuani Rollon talliin palasin hakemaan Eppua. Misery odotteli jo Epun kanssa sisäänkäynnin katoksessa. Ohjasin heidät Epun karsinaan ja ori nuuhki sen tarkasti läpi, kunnes löysi kulmasta heinäpaalin jota jäi mutustelemaan kaikessa rauhassa.