Jeili

• Etusivu
• Tallista
• Asukkaat
• Kasvatus

virtuaalitalli :: virtuaalihevonen

YHTEYS
tallia ylläpitää Serena, VRL-09334
serenavirtuaali@outlook.com

Päiväkirjamerkintä, © Eedla S.

Tallin pihalta laidunta kohti kävellessäni kuulin kovaäänistä hirnuntaa eikä tarvinnut paljoa arvailla, kuka onkaan asialla. Naru käsissäni lähdin katsomaan, mitä asiaa Kiherryksellä tällä kertaa olisi. Kello kävi jo myöhäistä iltaa, mutta siitä huolimatta oli yhä 19 astetta lämmintä. Oli tarkoituksena lähteä liikuttamaan hevosia vasta nyt, kun päivän pahin paahde oli jo takana. Kiherrys hirnui laitumen portilla, ilmaisten olleensa siellä ihan liian pitkään ilman ihmisten huomiota, ja minut nähdessään se alkoi ravailla laitumen aidan vierustaa. Syystä tai toisesta, tamman olemus pistää yhä uudestaan hymyilemään ja hyväntuulisesti hyräillen kuljin laidunta kohti.

”Hei pieni, oliko jo ikävä,” lepertelin tammalle samalla kun kiinnitin portin vieressä narua. Seuraava homma olisikin päästä portista ulos ilman, että mukaan kovasti haluava tarhakaveri tulisi mukana. Laitumelta kuljettiin kaksin kohti tallin edessä olevaa puomia, johon sidoin Kiherryksen kiinni. Kiitin onneani siitä, että muistin nostaa puomille varusteet valmiiksi, sillä Kiherrys oli harvinaisen osallistuvalla tuulella, eikä välttämättä olisi viihtynyt odottelemassa kovinkaan pitkään. Tehokas harjaaminen pölyharjalla, kavioiden tarkistus ja satulointi, jotta päästiin maastoreissulle.

Maastoreissu meni rennon letkeissä tunnelmissa, maisemia katsellen, tammalle hiljaa höpötellen ja rentoutuessa. Valtaosa matkasta mentiin pitkähköin ohjin ja rennossa käynnissä. Muutamia mukavia ravipätkiäkin otettiin, mutta kaikki puurtaminen ja raskaampi touhuaminen jätettiin tältä reissulta ja keskityttiin lähinnä yhdessä nautiskeluun. Maastoreissulla saatiin kulumaan melkein kaksi tuntia, jonka jälkeen harjasin Kiherryksen ja talutin sen talliin nauttimaan iltaheinistään.

Päiväkirjamerkintä, © Tuire

Olin saapunut Pohjois-Karjalaan Jeilinvaaran tallille, jonka virallinen nimi oli lyhyesti vain Jeili. Olin nähnyt facebookissa myynti-ilmoituksen tammasta, joka sykähdytti minua mietteliäällä ilmeellään ja hienolla suvullaan. Parkkeerattuani auton tallin pihalle, oletetusti tallin omistaja oli jo odottamassa minua. Tervehdimme ja hän esitteli itsensä Serenaksi. Siirryimme heti katsomaan Möksis-nimistä tammaa, joka lähtisi minun matkaani Pöystilään.

"Hei, tää kuulostaa ehkä vähän oudolta, mutta olisitko voinut lähteä minun seuraksi liikuttamaan paria hevosta?" Serena kysyi, kun olimme allekirjoittamassa myyntipapereita.
"Joo, tottakai", vastasin hetken mietittyäni. Yleensä sitä testattiin vain ostokohteena olevaa hevosta, mutta pitkän ajomatkan jälkeen ja ennen paluumatkaa tekisi hyvää päästä jaloittelemaan. Niinpä kävelimme tarhalle, josta Serena otti yhden tamman ja osoitti minulle liinaharjaista raudikkoa tammaa.
"Se on Kiherrys, oikein kiva energiapakkaus, joka kyllä pysyy käsissä.".

Laitoimme tammat tallin seinälle kiinni tarkistaaksemme niiden jalat, koska varsinaista harjausta ne eivät tarvinneet. Kummallakaan ei ollut sanottavaa kavioissa, joten saatoimme lähteä matkaan. Kiherrys totisesti oli mukava tamma, se askelsi reippaasti eteenpäin vilkuillen vähän joka suuntaan, mutta kunnioittaen silti minun tilaa ja antamaani tahtia..

Maisematkin oli mielettömän upeat! Aluksi askelsimme peltojen välissä, sittemmin pääsimme pieneen metsikköön hetkeksi varjoon koko ajan lämpenevältä auringolta. Seuraavaksi olimme taas jonkun naapuritilan peltojen vierellä ja horisontissa näkyi karu korpimetsä.
"Täällä on kyllä todella hienot lenkkipolut", kehuin reittiä ihan ääneen Serenalle.
"Niinhän ne kyllä on. Itse toki jotenkin niin tottunut, ettei enää samalla tavalla osaa ihastella niitä."
"Meilläkin näitä peltoja kyllä riittää ja metsääkin, mutta onhan se silti aina erilaista muualla.".

Lenkin jälkeen sidoimme tammat taas tallin seinälle ja Serena kävi hakemassa harjapakit. Kiherrys seisoi paikallaan, kun silitin sen päätä. Pian omistaja saapui takaisin ja antoi toisen pakin minulle. Laskettuani sen maahan nappasin sieltä pölyharjan, jolle tulikin käyttöä. Peltoaukeilla tuuli jonkun verran ja se pöllytti auringossa kuivuneen hiekkatien pintaa, minkä myötä Kiherryksen punertava karva oli aikamoisen hiekkakerroksen alla..

Kun olimme harjanneet tammat siistiksi, kävimme viemässä ne takaisin tarhaansa, johon niille oltiin juuri tuotu päiväheinät. Kiherrys kirmasi nopeassa ravissa heinäkasalle, kun taas Serenalla ollut tamma otti hieman rauhallisemmin.
"Kiitos todella paljon! Nyt voimmekin mennä pakkaamaan Möksis traileriin, niin pääsette kotimatkalle", Serena sanoi, kun kävelimme takaisin tallille.
"Voi kiitos sinulle! Oli todella kiva päästä tutustumaan uusiin hevosiin sekä sinuun ja saan vielä mitä ihanimman tamman mukaanikin.".