Jeili

Päiväkirjamerkintä     © kasvattaja

Hippu oli ollut viimeiset kaksi päivää armottoman levoton ja sen herttaisen ystävällinen luonne tuntui olevan historiaa. Rosa ja Rilla saivat kyytiä aina tullessaan lähelle, eikä Hippu sietänyt meitä ihmisiäkään lähellään.

"How the hell she became like a monster?" Mark kysyi minulta yksi päivä loimittaessaan Hippua, sillä hän oli saanut komean mustelman käsivarteensa.

"She is pregnant, you're a guy so you can't understand it." Minä vastasin ja hieman epävarmasti lähdin itsekin hakemaan Hippua siirtääkseni sen varsomiskarsinaan yöksi. Tänä yönä se varmasti tapahtuisi, tunsin tammani niin hyvin ja iltapäivällä se oli alkanut jo pyörimään etsien hyvää paikkaa maata pihatossa. Päästyäni tarhanportille Hippu puhisi ja oli jo makuuasennossa pihaton oven suulla. Rosa ja Rilla katsoivat rouvan puhisemista kauempaa korvat hörössä, uskaltamatta kuitenkaan lähestyä hormonihirviötä. Kävelin tammani luokse ja se katsoi minua alta kulmiensa hieman säälittävän näköisenä ja minä herkistyin, sillä rakas voikkoni näytti siltä kuin pyytäisi apua tukalaan oloonsa.

Nappasin sen riimunnaruun ja hieroin sen takapäätä, joka selvästi oli kipeä supistuksien alkaessa. Tamma nousi ylös ja antoi minun taluttaa sen karsinaansa, ilman elettäkään hirviömäisestä käytöksestä. Annoin sille karsinassa melassivettä ja jäin sen luokse hieromaan sen vartaloa Hipun näyttäessä helpottuneelta minun avustuksestani. Tamma todellakin luotti minuun ja juotuaan muutaman hörpyn makeaa vettä, se kävi taas makuulle ja alkoi puhista minun kyykistellessä siinä vieressä. Yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovaroitusta tamma jäkitti kaikki lihaksensa ja yhdellä ponnistuksella varsa pötkähti karsinan olkipatjalle. "Hieno tamma, hienon hieno tammani!" Minä hihkaisin ja suukotin väsynyttä tammaani poskelle. Hippu ei jaksanut ponnistuksen jälkeen vielä liikkua, joten varovaisesti siirryi varsan luo avaten kalvot sen ympärillä ja kuivasin sen honkeloa vartaloa oljilla. Tamma katseli makuuasennosta vierellä, eikä se tuntunut kiinnittävän huomiota siihen, että hipelöin sen pientä aarretta. Kaikki kävi niin helvetin äkkiä, etten tiennyt ollenkaan miten reagoida asiaan. Ensimmäinen kasvattini, hienon hieno rautias orivarsa makasi olkipahnalla ja minun kaikista rakkain hienon hieno tammani siinä vierellä höristen ja tuijotellen minua sekä varsaa vuorotellen.

Päiväkirjamerkintä     © kasvattaja

"Sen isä on Pahankannattaja, joten eikö Pahalapsi sointuisi hyvin?" Kysyin Jarnolta, joka hörppi kahviaan keittiön pöydän ääressä, sivukorvalla minua kuunnellen.

"Joo kuulostaa hyvältä, eikös se ole Tiusan Pahalapsi?" Jarno vastasi painottaen kasvattajaliitettämme ylpeänä, hänkin oli odottanut ensimmäistä oman nimen alle syntyvää varsaa. Minä hymyilin ja vastasin myöntävästi koittaen peittää teinityttömäisen intoni, joka pääsi valloilleen pihassa kun menin katsomaan Hippua ja sen aikaansaannosta. Omassa tarhauksessaan äiti ja sen poika käyskentelivät rauhallisesti. Hippu nautti päiväheiniään ja sen lapsi kokeili ensimmäisiä raviaskeleitaan keskittyneesti äitinsä ympärillä. Sitten se pelmahti pyllylleen ja katsoi emäänsä hölmistyneesti. Minä aloin nauramaan ja näin ollen kiinnitti parivaljakko huomionsa minuun. Höristen Hippu marssi tarhanportille pikku-Pahis sen perässä kömpelösti ravaten. Hipun hirviöpuoli oli taas tiessään, onneksi. Se työnsi päänsä syliini ja minä rapsuttelin sen kerman värisiä poskia. Mietin varsalle lempinimeä, joka ei voinut olla Jarnon ehdottama Pahis isän kantaessa sitä nimeä.

"Mitä jos sun varsa olisi Lasse?" mainitsin rauhalliseen ääneen Hipulle ja se hörähti tyytyväisenä takaisin. Pieni pitkäjalkainen Tiusan Pahalapsi sai lempinimekseen Lasse. Ilmojen viiletessä otin tamman ja varsan sisälle koittaakseni uutta varsaloimea Lasselle. Samalla harjasin Hipun perusteellisesti orivarsan täyttäessä mahaansa maitobaarilla uusi loimi päällään. Se oli niin täydellinen sekoitus luonteeltaan Pahista ja Hippua. Määrätietoinen ja hitusen itsepäinen Pahiksen tapaan, mutta samalla erittäin rohkea ja varma kuten Hippu.

Päiväkirjamerkintä     © omistaja

Nimi Tiusan Pahalapsi oli joskus aikoja sitten vilahtanut silmieni edestä ja syöpynyt mieleni uumeniin sen verran vahasti, että kun kyseinen hevonen sitten tuli vuosia myöhemmin myyntiin, mietin heti, että "pakkopakkopakko". Sitä pakkoa ei ollenkaan hälventänyt se, että samasta emästä mulla oli jo tamma, sekin tiusalainen, johon olin erittäin tyytyväinen, eikä sekään, että tulenpunainen Pahalapsi oli todella hyvännäköinen ja osaava hevonen. Koeratsastuksessa reaktiivinen ori tuntui käteen jännittyneeltä, mutta siinä oli sitä jotain. Niimpä se mun 'pakko' muuttui rahaksi ja Pahalapsi vaihtoi omistajaa liittyen Jeilinvaaran hevoskatraaseen.