Jeili

Päiväkirjamerkintä     © omistaja

Se oli Viljan idea, meidän oman lapinnoidan mielestä ei ollu matka eikä mikhän lähtee hakemaan hevosta Käsivarren Lapista. Sillä oli sinne suhteita ja ne suhteet oli laulellu, että nyt ois pari hienoa nuorta oria myynnissä, ja että ne hevoset mielellään lähtisivät etelään missä on paremmat mahdollisuudet menestykselle kuin kyyditä turisteja tuntureilla. Vilja oli ihan, että nyt haetaan meille kolomas voikko (sillä on pakko mielle ja ihan hiton paljon liikaa sananvaltaa tallin asioissa) ja kun Vilja jotain päättää niin silloin niin tehdään.

Siellä missä maisemat olivat isoja ja ihmiset pieniä, meitä odotti isäntäpariskunta ja kumpaisellakin liinanpäässä potra, paksulla talvikarvalla kauttaaltaan vuorattu suomenhevonen – toinen kermankeltainen ja toinen musta. Koe ratsastuksen aikana Vilja lensi voikkonsa selästä arviolta yhdeksän kertaa. Mie puolestani mennä puksutin mustalla joka, noh, mennä puksutti. Ei huippuhyvin, mutta ei huonostikaan, ei ainakaan kun vertasi toiseen samalla kentällä silmät pyörien viuhtovaan eläimeen.

Loppujen lopuksi se jäi historiaan päivänä, jona olimme ensimmäistä kertaa Viljan kanssa samaa mieltä hevosen hankinnasta.

Päiväkirjamerkintä     © omistaja

Joskus on kiva keksiä hieman erilaista virikettä päiviensä ratoksi. Olipa eräs sunnuntai kun huomasin, että kahvimaito on loppu ja sipsiäkin tekee mieli. Sunnuntaisin meillä ei yleensä kauheasti tapahdu, vaan niin hevoset kuin ihmisetkin saavat pitää lepoa satunnaisia ja ehdottoman vapaaehtoisia treenejä ja valmennuksia lukuunottamatta. Ei siis auttanut soitella työntekijöitä läpi josko joku tullessaan toisi tarvittavat elintarvikkeet mukanaan, Annikin kun oli jo saapunut aamutallin tekoon parisen tuntia sitten. Jokainen kuitenkin tietää, minä kaikkein vahvimmin, että mie ja aamukahvi ollaan melkolailla erottamaton kaksikko ja ilman sitä päivä on pilalla. Ja kuitenkin pitää olla sen verran periaatteen nainen, ettei moisten ei-niin-välttämättömien ostosten takia tahtoisi autoakaan starttailla.

Siinäpä sitten muotoutui idea. Piha täynnä hevosia, otampa niistä yhden ja karautan 10km lenkin kaupalle! Ekologista ja mukavaa. Oli tietenkin yksi homma tehdä päätös siitä, kenen kanssa tästä nyt sitten lähdettäisiin liikenteeseen, koska kuten sanottu, vaihtoehtoja riitti. Loppujen lopuksi riimunarun päähän ilmestyi Konsta. Mikäs sen parempi matkakumppani pienelle patikoinnille kuin vaellushevosten jälkeläinen.

Konsta oli hieman hölmistyneen oloinen. Päästyäemmä matkaan ei ori tahtonut millään käsittää miksi jatkoimme maastoreitille johtavan risteyksen ohi pitkin pihatietä. Se hidasteli ja pysähteli muutaman metrin ajan, mutta tyytyi sitten luottamaan arviointikykyyni. Oli Konsta ennenkin käynyt täällä päin liikkumassa, mutta ilmeisesti tärkeämmät asiat olivat korvanneet nuo muistot oriin pääkopassa. Tästä huolimatta matka sujui rennosti. Autoja tuli vastaan hyvin vähän ennen kirkolle saapumista ja niihin Konsta suhtautui tottuneesti. Muutama spurttikin tuli otettua, ihan vain koska meikäläinen oli armottoman alipukeutunut ja piti saada vähän lämpöä raajoihin.

S-Marketin pihassa kiinnitin mustan riimulla tuttuun paikkaan (ei ollut nimittäin ensimmäinen kauppareissuni hevoskyydillä tämä). Sunnuntai näytti täälläkin olevan leppoisa eikä montaa ihmistä katukuvassa näkynyt. Hoidin ostokseni nopeasti. Konsta oli tietenkin onnistunut pyörittelemään riimunarunsa sillä välin jotenkin kummasti kiinni suitsiinsa. Ei mitään uutta sekään. Tungin hankintani satulalaukkuun ja lähdimme rauhalliselle kotimatkalle.