Jeili

virtuaalitalli :: virtuaalihevonen

YHTEYS
ylläpitäjä VRL-09334
serenavirtuaali@gmail.com

muistosivut

Cohkka

VH18-018-0247
Suomenhevonen, ori
19.09.2017 FI 8 vuotta
Musta (aa EE), säkäkorkeus 160cm

Omistaa VRL-09334
Kasvattanut Eljes & Hilkka Sárrajuoksa

Kenttäratsu (tutustumisluokka)


KTK-II 12/2018
KERJ-II 12/2020

Konsta muutti meille väristään huolimatta. Kyllä mustakin ratsu kelpaa, silläkin voi ratsastaa auringonlaskuun taikka kenttäkarkeloiden voittoon kateellisten katsellessa vierestä. Tai Konstan tapauksessa vaikka seinään.

Konstaa voi kuvailla monin sanoin; hidas, simppeli, tyhmä – tosin siinä kohtaa omistajatar yleensä ärähtää emokarhumaiseen tapaan, ettei Konsta tyhmä ole! Sen lamput vain syttyvät hieman hitaasti, mutta kerran sytyttyään ne palavat kyllä melko kirkkaasti. Konsta on myös kiltti ja selvä(hkö)päinen ori, hieman junttura (=juntti), mutta kunnioittaa ihmistä ja tämän pyyntöjä ainakin niin pian kun pääsee niistä perille. Hitaista hoksottimistaan huolimatta Konsta tuntuu nauttivan kaikenlaisesta puuhailusta ihmisten kanssa ja on varsin ahkera kerjäämään huomiota, erityisesti korvantauksen ja ohimoiden rapsutusta. Se on rohkea eikä juuri arkaile uusissakaan tilanteissa, joskus vähän jännittää, mutta yleensä Konsta reagoi pelottaviinkin juttuihin hieman viiveellä ja tajuaa itsekin melko nopeasti, että ohi meni sekin asia.

Meijän oma Hupsis-Ukko (joo, jonnet ei tajuu) Konsta on ratsastettaessa usein sellainen kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa vaativa. Ori on kuuliainen ja rehellinen sekä liikkuu hyvin omalla moottorillaan, mutta uusien asioiden opetteleminen on toisinaan melkoista pään seinään hakkaamista. Yritteliäs ori kyllä kokeilee ja tekee, mutta vaatii erittäin selkeät, määrätietoiset avut sekä joskus pätkän sitä kuuluisaa ratakiskoakin. Konstan keskittymiskyky ei ole paras mahdollinen, mutta tuttuja asioita se suorittaa reippaasti ja motivoituneesti, antaen ratsastajalle mahdollisuuden edes välillä hengähtää ja nauttia menosta.

Vaikkei omaakaan kovin isoja liikkeitä tai ole noin muutenkaan sieltä karismaattisimmasta päästä, löytyy Konstalta hyvärytmiset ja puhtaat askellajit. Erityisesti laukka on kauniin rullaavaa ja miellyttävää istua, ja kerran saatuaan kiinni jutun juonesta onnistuvat askeleen pidennykset ja lyhennykset oriilta varsin vaivattomasti. Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan, mutta täytyy kuitenkin todeta ettei Konstasta todennäköisesti koskaan tule kohtalaisen hyvästä fysiikastaan huolimatta vaativien kouluratojen hevosta.

Konstan silminnähtävä innostus esteradalle päästessä on vähän kuin veisi lapsen karkkikauppaan. Jalat tepastaa ja pää saattaa tehdä hieman ylimääräistä pystyliikettä, mutta kuitenkaan ori ei ole sitä tyyppiä joka liiemmin kuumuisi. Korkeintaan vaaditaan hieman lisäjarrua jotta kyytiläinen pysyy sopivasti tilanteen tasalla, Konsta ei nimittäin suuresta innokkuudestaan huolimatta ole mikään automaattipeli esteradalla. Oriin hyppytekniikka on vähän miten nyt sattuu onnistumaan, usein ihan hyvä, mutta joskus voi vaan miettiä mitä ihmettä se oikein kuvittelee tekevänsä. Hyvä ponnistuspaikka on Konstolle aika utopistinen käsite, mutta siinä kohtaa on ratsastajan homma auttaa ja ohjata, jolloin kaikki loppujen lopuksi menee ihan hyvin - yleensä. Esteille, erityisesti maastosellaisille, Konsta tarvitsee joka tapauksessa kokeneen kuskin joka tietää mitä tekee, osaa laskelmoida ja antaa tarpeeksi selkeät avut oriille, jolle ei olisi homma eikä mikään tipahtaa vaikka naamalleen vesiesteeseen jos niikseen tulee.

Suku & jälkeläiset

Rikkinevan Velhonmielas
mkm 156cm, EVM
ii. Velhonkiro
rn 156cm
ie. Rikkinevan Veela
mkm 155cm
Duová
m 161cm, EVM
ei. Kelmipuron Viskitraumat
rt 159cm
ee. Kaarnas Diinna
m 150cm

Värigenetiikka aa EE.

Sukua virtuaalimaailmassa 0 polvea.
Tarjolla jalostukseen rajoittamattomasti.

RMP-arviointi: ★ ★ ★

Rohkeus
Herkkyys
Nopeus

Jälkeläiset
t.Ketunkimaltava
-
s. 19.01.2022 emä Ketunkielo
o.Jeilin Migáš
-
s. 02.01.2022 emä Hiienkerkkä
o.Jeilin Gielas
-
s. 16.09.2021 emä Hattarasade
o.Corpraali
KTK-I VIR MVA Ch SV-I
s. 14.09.2019 emä Feeniksinsydän
t.Jeilin Karmiinitiikeri
-
s. 12.05.2018 emä Vaurin Willitiikeri
o.Jeilin Brilliantti
-
s. 06.03.2018 emä Ketunkielo

Kilpailut & Valmennukset

Kilpailumenestys

KRJ helppo B

Sijoituksia 20 kpl

ERJ 80cm

Sijoituksia 40 kpl

KERJ tutustumisluokka

2 / 1 kokonaispisteillä 693.5p.

30.04.2022 VSR Cup, tutustumislk ; 1/10
30.04.2022 VSR Cup, he B ; 4/20
31.05.2022 VSR Cup, tutustumislk ; 1/14

Menestys näyttelyissä

ei näyttelymenestystä

11.02.2018 KRJ, he B ; 3/40
15.02.2018 KRJ, he B ; 3/40
25.03.2018 KRJ, he B ; 3/30
27.03.2018 KRJ, he B ; 1/30
01.04.2018 KRJ, he B ; 2/30
12.04.2018 KRJ, he B ; 3/30
13.04.2018 KRJ, he B ; 3/30
10.05.2018 KRJ, he B ; 6/50
08.07.2018 KRJ, he B ; 6/40
12.07.2018 KRJ, he B ; 1/34
13.07.2018 KRJ, he B ; 3/34
26.08.2018 KRJ, he B ; 2/30
24.10.2018 KRJ, he B ; 2/40
25.10.2018 KRJ, he B ; 2/30
19.11.2018 KRJ, he B ; 6/50
22.02.2019 KRJ, he B ; 2/40
23.02.2019 KRJ, he B ; 5/40
21.06.2019 KRJ, he B ; 1/46
22.06.2019 KRJ, he B ; 1/46
29.06.2019 KRJ, he B ; 4/47
02.03.2018 ERJ, 80 cm ; 2/27
02.03.2018 ERJ, 80 cm ; 4/30
03.03.2018 ERJ, 80 cm ; 5/30
03.03.2018 ERJ, 80 cm ; 1/30
03.03.2018 ERJ, 80 cm ; 3/27
04.03.2018 ERJ, 80 cm ; 4/26
04.03.2018 ERJ, 80 cm ; 4/30
05.03.2018 ERJ, 80 cm ; 3/30
06.03.2018 ERJ, 80 cm ; 1/26
08.03.2018 ERJ, 80 cm ; 1/30
08.03.2018 ERJ, 80 cm ; 4/30
10.03.2018 ERJ, 80 cm ; 3/27
10.03.2018 ERJ, 80 cm ; 2/19
11.03.2018 ERJ, 80 cm ; 2/19
17.03.2018 ERJ, 80 cm ; 2/23
17.03.2018 ERJ, 80 cm ; 3/30
19.03.2018 ERJ, 80 cm ; 5/30
20.03.2018 ERJ, 80 cm ; 3/30
24.03.2018 ERJ, 80 cm ; 2/22
24.03.2018 ERJ, 80 cm ; 3/22
02.04.2018 ERJ, 80 cm ; 4/30
03.04.2018 ERJ, 80 cm ; 5/30
04.04.2018 ERJ, 80 cm ; 3/30
07.04.2018 ERJ, 80 cm ; 5/30
14.04.2018 ERJ, 80 cm ; 2/29
15.04.2018 ERJ, 80 cm ; 4/29
15.04.2018 ERJ, 80 cm ; 5/29
18.04.2018 ERJ, 80 cm ; 2/29
19.04.2018 ERJ, 80 cm ; 4/29
19.04.2018 ERJ, 80 cm ; 1/29
07.07.2018 ERJ, 90 cm ; 4/28
09.07.2018 ERJ, 90 cm ; 4/28
05.07.2018 ERJ, 90 cm ; 2/23
06.07.2018 ERJ, 90 cm ; 1/23
08.07.2018 ERJ, 90 cm ; 1/23
12.07.2018 ERJ, 90 cm ; 4/27
08.08.2018 ERJ, 90 cm ; 1/30
10.08.2018 ERJ, 90 cm ; 4/30
28.08.2018 ERJ, 90 cm ; 1/30
29.08.2018 ERJ, 90 cm ; 2/30
Päiväkirjamerkintä     © omistaja

Se oli Viljan idea, meidän oman lapinnoidan mielestä ei ollu matka eikä mikhän lähtee hakemaan hevosta Käsivarren Lapista. Sillä oli sinne suhteita ja ne suhteet oli laulellu, että nyt ois pari hienoa nuorta oria myynnissä, ja että ne hevoset mielellään lähtisivät etelään missä on paremmat mahdollisuudet menestykselle kuin kyyditä turisteja tuntureilla. Vilja oli ihan, että nyt haetaan meille kolomas voikko (sillä on pakko mielle ja ihan hiton paljon liikaa sananvaltaa tallin asioissa) ja kun Vilja jotain päättää niin silloin niin tehdään.

Siellä missä maisemat olivat isoja ja ihmiset pieniä, meitä odotti isäntäpariskunta ja kumpaisellakin liinanpäässä potra, paksulla talvikarvalla kauttaaltaan vuorattu suomenhevonen – toinen kermankeltainen ja toinen musta. Koe ratsastuksen aikana Vilja lensi voikkonsa selästä arviolta yhdeksän kertaa. Mie puolestani mennä puksutin mustalla joka, noh, mennä puksutti. Ei huippuhyvin, mutta ei huonostikaan, ei ainakaan kun vertasi toiseen samalla kentällä silmät pyörien viuhtovaan eläimeen.

Loppujen lopuksi se jäi historiaan päivänä, jona olimme ensimmäistä kertaa Viljan kanssa samaa mieltä hevosen hankinnasta.

Päiväkirjamerkintä     © omistaja

Joskus on kiva keksiä hieman erilaista virikettä päiviensä ratoksi. Olipa eräs sunnuntai kun huomasin, että kahvimaito on loppu ja sipsiäkin tekee mieli. Sunnuntaisin meillä ei yleensä kauheasti tapahdu, vaan niin hevoset kuin ihmisetkin saavat pitää lepoa satunnaisia ja ehdottoman vapaaehtoisia treenejä ja valmennuksia lukuunottamatta. Ei siis auttanut soitella työntekijöitä läpi josko joku tullessaan toisi tarvittavat elintarvikkeet mukanaan, Annikin kun oli jo saapunut aamutallin tekoon parisen tuntia sitten. Jokainen kuitenkin tietää, minä kaikkein vahvimmin, että mie ja aamukahvi ollaan melkolailla erottamaton kaksikko ja ilman sitä päivä on pilalla. Ja kuitenkin pitää olla sen verran periaatteen nainen, ettei moisten ei-niin-välttämättömien ostosten takia tahtoisi autoakaan starttailla.

Siinäpä sitten muotoutui idea. Piha täynnä hevosia, otampa niistä yhden ja karautan 10km lenkin kaupalle! Ekologista ja mukavaa. Oli tietenkin yksi homma tehdä päätös siitä, kenen kanssa tästä nyt sitten lähdettäisiin liikenteeseen, koska kuten sanottu, vaihtoehtoja riitti. Loppujen lopuksi riimunarun päähän ilmestyi Konsta. Mikäs sen parempi matkakumppani pienelle patikoinnille kuin vaellushevosten jälkeläinen.

Konsta oli hieman hölmistyneen oloinen. Päästyäemmä matkaan ei ori tahtonut millään käsittää miksi jatkoimme maastoreitille johtavan risteyksen ohi pitkin pihatietä. Se hidasteli ja pysähteli muutaman metrin ajan, mutta tyytyi sitten luottamaan arviointikykyyni. Oli Konsta ennenkin käynyt täällä päin liikkumassa, mutta ilmeisesti tärkeämmät asiat olivat korvanneet nuo muistot oriin pääkopassa. Tästä huolimatta matka sujui rennosti. Autoja tuli vastaan hyvin vähän ennen kirkolle saapumista ja niihin Konsta suhtautui tottuneesti. Muutama spurttikin tuli otettua, ihan vain koska meikäläinen oli armottoman alipukeutunut ja piti saada vähän lämpöä raajoihin.

S-Marketin pihassa kiinnitin mustan riimulla tuttuun paikkaan (ei ollut nimittäin ensimmäinen kauppareissuni hevoskyydillä tämä). Sunnuntai näytti täälläkin olevan leppoisa eikä montaa ihmistä katukuvassa näkynyt. Hoidin ostokseni nopeasti. Konsta oli tietenkin onnistunut pyörittelemään riimunarunsa sillä välin jotenkin kummasti kiinni suitsiinsa. Ei mitään uutta sekään. Tungin hankintani satulalaukkuun ja lähdimme rauhalliselle kotimatkalle.

layout © VRL-09334     tausta © Petri Damstén (CC BY-NC-SA 2.0)
hevosen kuvat © VRL-00884